lauantai 19. joulukuuta 2009

Joululomille lomps!


Siirryn nyt jouluvalmisteluihin ja -viettoon, mutta ennen sitä haluan toivottaa teille oikein rauhaisaa joulunaikaa, mukavaa yhdessäoloa tärkeiden ihmisten kanssa ja kaikkea hyvää ja kaunista!

Taidetta kadulla

Rambla de Catalunyalla on helmikuun alkuun saakka Auguste Rodinin veistoksia!






perjantai 18. joulukuuta 2009

Lahjat opettajille

Tänään oli viimeinen koulupäivä meidän perheen osalta ja lahjoin opettajat l'Occitanen tuotteilla ja lasten kanssa askarrelluilla korteilla. Toivottavasti vaikuttaa positiivisesti todistuksiin :). Ja kyllä, kolme- ja viisivuotiaat saavat jo arvostelut koulumenestyksestä, vähän jänskättää!

Rambla eilen

Viimeiset joululahjat - done!

torstai 17. joulukuuta 2009

Jättipasta


Tänä jouluna Barcelonan kaduilta löytyy tällaisia valaistuja jättipastoja, galet de nadal, kaiken kaikkiaan 26 kappaletta.

Tietolähteeni koululla (=eräs puhelias isä) kertoi, että joulun tärkein ruokatraditio on escudella amb galets, eli tämän muotoisista pastoista tehty keitto, jossa on toki muitakin aineksia. En kylläkään osaa sanoa, että mitä, googlettemalla varmaan löytyy.

Minusta on kivaa, että joulukoristeissa kaupungilla on käytetty muitakin elementtejä kuin joulupukkeja ja lumiukkoja. Caga Tio, Caganersit (pienet kakkaavat hahmot, joita laitetaan jouluseimeen) ja nyt nämä jättipastat ovat omaleimaisia ja "täkäläisiä". Ainakin hauskoja.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Jouluseimi

Jouluostosten lomassa kävin kurkkaamassa Placa Sant Jaumen suuren jouluseimen.



tiistai 15. joulukuuta 2009

Joululahja minulle

Joulupukin postitontut toivat tänään ensimmäisen joululahjan! Itse valittu ja itse maksettu tosin, ja juuri siksi niin mieluinen. Kiitos Violet!

Sopii meille kuin nenä päähän. Elles sont infatigables!

maanantai 14. joulukuuta 2009

Viikonloppu

160 kilometriä meiltä pohjoiseen on tällaista...


Rehellisyyden nimissä on sanottava, että minä en päässyt tuonne mukaan eikä kuvakaan ole tällä kertaa minun ottamani. Näin parhaimmaksi jäädä pienimmän kanssa kotiin parantelemaan korva- ja keuhkoputkentulehdusta.

Meilläkin oli ihan kivaa. Teimme kaikkea mitä kolmevuotias rakastaa: kävimme eläinpuistossa, katsomassa joulupukkia, mäkkärissä ja karkkikaupassa ja lisäksi katsoimme monta DVDtä, leikimme pet shopeilla, teimme joulupuuroa ja muovailimme lumiukkoja. Vietimme laatuaikaa. Mukavaa siis oli, mutta kyllä sunnuntai-iltana tuntui, että nyt en kyllä enää jaksa olla yhtään kiva. Että nyt vain haluan olla rauhassa, lukea lehteä ja vaan olla.

Kamalan kylmältä tuntui ilma tänä aamuna. Tuuli meni luihin ja ytimiin, hrr. Vaikka taitaa Suomessa olla kylmempää silti...

perjantai 11. joulukuuta 2009

Joululauluja

Ranskassa vietetyt joulut muistuvat mieleen tätä kaunista joululaulua kuunnellen:



Tänä jouluna lapset ovat harjoitelleet tätä laulua asiaankuuluvin salsa-askelin:





torstai 10. joulukuuta 2009

Joulutervehdys

jouluenkeli.jpg


Sain Tuikulta joulutervehdyksen, ja tahdon jakaa sitä tietysti eteenpäin! Hyvän joulun toivotukset menevät viimeksi kommentoineille eli

Suvi O:lle Helsinkiin!

Kenzalle naapurikaupunkiin!

Jonnalle Meksikoon!

juanitalle Madridiin!


Oikein mukavaa joulun aikaa myös kaikille muille!




Anna tämä tunnustus kaikille blogeille, joille haluat toivottaa joulumieltä sekä hyvää joulua!

1. Tunnustuksen saaneet saavat laittaa kuvan blogeihinsa.
2. Linkitä blogiin jonka pitäjältä sait tunnustuksen.
3. Nimeä haluamasi blogit (määrä vapaa) joille haluat tunnustuksen antaa ja linkitä heidän bloginsa.
4. Jätä viesti heidän blogeihinsa, jotta he tietävät nimeämisestä



keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Kuvia ja päivän asu

Yllättäen täällä vietetään jälleen saikkupäivää. Tämä syksy on kyllä ollut kaikkien aikojen flunssarikkain: lokakuun alusta asti on joku meistä ollut kipeänä. Nyt on nuhassa ja kuumeessa nuorimmainen. Onneksi en mennyt syksyllä töihin, olisin jo saanut potkut jatkuvien sairaslomien takia...

Mutta kivempiin asioihin. Kävimme eilen viemässä kasan vaatteita kierrätykseen ja samalla kävelyllä. Viisivuotias sai toimia jälleen kameravastaavana. Ihan kivoja kuvia.

Rento pukki. Kiva kurkkia tuosta noiden hameiden alle...

"Mä haluuuuun..." Keräsin tänään kassillisen leluja hyväntekeväisyyteen, melkoinen läjä löytyi pehmoleluja, joilla ei ole koskaan leikitty. Toivottavasti niistä on iloa jollekin toiselle lapselle.

Kultaa ja kimallusta

Passeig de Gracian katukiveystä

Mandariinipuu

Mopoja

Näyteikkuna

Ja kuvaajan päivän asu ;)

maanantai 7. joulukuuta 2009

142 metrinen peräpuikko

Tarkoitus oli eilen kirjoittaa jotain itsenäisyyspäivästä, mutta väsy iski.

Tänään olen viettänyt nuorimmaisen kanssa kotipäivää ihan muuten vaan nuhaa parannellen, vanhempi tenavista kävi isänsä kanssa leikkipuistoissa. Täällä on tänään ja huomenna vapaata koulusta Marian synnittömän sikiämisen juhlapäivän kunniaksi. En ole tehnyt tänään mitään mainitsemisen arvoista, joten siksi vain viime viikolla napattu kuva Torre Agbarista:

Erään äidin kanssa juttelimme koulun pihalla niitä näitä ja hän yritti kuvailla missä hänen miehensä on töissä. "Se peräpuikon muotoinen rakennus". Tiesin heti mitä hän tarkoitti.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Kaupunki illalla

Jouluvalot ovat syttyneet kaupungille. Kävimme eilen katsomassa niitä ja myös kuuntelemassa gospelia katedraalin aukiolla, jossa on myös joulumarkkinat! Tiedän erään Suomessa, joka sekoaisi niillä markkinoilla... Hän saanee sieltä ostetun pikkuruisen joululahjan kummilapseltaan tänä jouluna!






Nuo puiset pukit ovat Caga Tiója. Lapset koululla ovat aivan innoissaan niistä, ovat kuulemma tärkeimpiä jouluperinteitä Kataloniassa. Itse asiassa ensi viikolla koululle tulee oma kakkapukki, jota lapset saavat kukin vuorollaan ruokkia. Kodeissa pölkylle annetaan iltaisin ruokaa ja jouluna pölkkyä hakataan kepillä, lauletaan ja sitten se kakkaa lahjoja! Herttaista! Meillekin sellainen kakkaperinne!

Piparkakut

Tänään leivoimme pipareita. Aikaisempina vuosina olen tehnyt taikinan itse joko gluteenittomana tai normijauhoista, ja niin taidan tämän IKEA-taikinakokeilun jälkeen tehdä jatkossakin. Itse en noita voinut maistaa, mutta tuoksu ei ollut oikea :(. Mutta varmasti tulevat syödyiksi, ja leipominen oli hauskaa. Ja sottaista.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Punavalkoista

Tämä joulu olkoon punavalkoinen. Kullat ja kimallukset kaivetaan esille ehkä vasta vuoden päästä.

Tänään pakotin itseni joululahjaostoksille ja muutama idea löytyikin, vaikka en niitä vielä ostanutkaan. Täytyy hieman hintavertailla ensin... Kävin myös kaverin kanssa IKEAssa hakemassa glögiä ja pipareita ja sen jälkeen tapaksilla ja terassilla aurinkoa ottamassa. Aika jees päivä.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Ensimmäinen luukku

Voivatko sormet näyttää ahneilta? Suklaata, mmm...

maanantai 30. marraskuuta 2009

Kirje Pukille

Rakas Joulupukki!

On jälleen tullut aika kehua kiltteyttäni. Kuten tontut ovat varmasti kertoneet, olen ollut tänäkin vuonna ihan mahdottoman kiltti ja reipas: olen syönyt lautaseni tyhjäksi enkä ole ajatellut tuhmia ajatuksia.

Niinpä voinenkin toivoa hieman joululahjoja...

Totta kai toivon rauhaa maailmaan ja kaikkea sellaista, mutta myös taitettavan polkupyörän. Käytettykin käy, kunhan se vain ei lonksu ja hetku. Haluaisin sellaisen, jolla ajellessani en menetä heti hermoja nitinän vuoksi, ja joka ei hajoa ensimmäisessä mutkassa. Se saisi olla myös päheän näköinen.

citizenbike_gotham_silver.jpg



Toivoisin myös lämpimät kengät hiihtoreissuille ja muutenkin. Koska tontut ovat kiireisiä, eivätkä varmaan ehdi kaikkea itse tekemään, otin jo selvää, että UGGit maksavat El Cortessa 189 euroa, mutta netistä ne saisi puoleen hintaan. Ehkä joku tonttu voi kertoa, mikä nettikauppa on luotettava. Enkä kiitos halua kankaisia kopioita, lampaanvillaiset niiden olla pitää, koska näiden kenkien pointti ei ole ulkonäkö vaan lämpimyys.

4436&temp=enlarged&layout=empty.jpg



Tarkkailijatontut nauravat nyt varmasti itsensä kipeäksi, mutta silti: toivoisin joululahjaksi ompelukoneen. Ihan simppelin, sellaisen, jolla saa aikaan suoraa ja siksakkia. Sellaisen, jolla tällainen käsityötunteja vihannut seiskamiinus tekee tyynynpäällisen ja lyhyemmät housunlahkeet.

Emerald_203_front.jpg



Toivoisin myös joululahjaksi Sarpanevan kynttilänjalkoja. Mikäli Joulumuorilla on jossain kaapissa niitä pölyttymässä, ottaisin mielelläni vaikka ne meille hoitoon. En siis tarvitse näitäkään uutena.

Sarpanevan_kynttilänjalat.JPG.jpg



Kuten huomaat ovat toiveeni varsin kohtuulliset verrattuna tämän vuotisen kiltteyden määrään. Ymmärrän kuitenkin, jos saankin lahjaksi suklaata ja villasukat, nekin ovat mieluiset.

Toivotan Sinulle oikein hyvää joulunaikaa! Nähdään pian!

ps. Toisen blogin puolelta, rakas Joulupukki, voit lukea lisää meidän perheen joululahjatoiveita!

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Kuningaslajia taas

Potkupalloilta. Barça vastaan Real Madrid Camp Noulla. Korvatulpat - check.

lauantai 28. marraskuuta 2009

Kuljen autiota hiekkarantaa...

Vaikka lämpötila kävi tänäkin viikonloppuna yli kahdenkymmenen asteen ovat biitsit hiljentyneet. Mar Bellassa näytti lauantaina näin rauhalliselta...



Elokuisena arkipäivänä säpinää oli hieman enemmän...

Els Peixaters de la Mediterrania



Yllättäen saimme lapsivapaan parituntisen keskelle lauantaipäivää ja pääsimme miehen kanssa kahdestaan lounaalle.

Menimme ensimmäiseen vastaantulevaan ravintolaan, joka osoittautuikin nappivalinnaksi. Els Peixaters de la Mediterràniassa (Passeig Garcia Faria 33, Poble Nou) oli erityisen hyvät kalaruoat, mutta eipä alkupaloiksi ottamani ankka-vadelma-salaatti-hässäkkäkään hullumpaa ollut. Hiukan tyyriimpi paikka tämä on kuin missä tavallisesti käymme lounastamassa (meny 19.90, sisältää alkupalan, pääruoan, jälkkärin, leivän ja viinin tai muun juoman), mutta ehdottomasti hintansa arvoinen.

Saimme tutkia menyytä oliiveja maistellen, tosin minä en tykkää oliiveistä ollenkaan, yök.


Miehen alkupalaksi ottama kalakeitto olisi melkein riittänyt pääruoaksi.


Ja jälleen jälkiruoaksi crema catalana. Toivottavasti pian kyllästyn tuohon herkkuun, ei ole mitään keveintä mahdollista jälkkäriä se. Mutta on se vaan hyvää.


Viihtyisä paikka, rauhallinen jopa. Tykkäsin.

perjantai 27. marraskuuta 2009

Kielitaitoa


Sääli, ettei kaikkiin tapaamiinsa mukaviin ihmisiin pysty mitenkään pitämään yhteyttä. Tänään lopetin espanjan opiskelun hetkeksi, enkä näe varmasti kanssaopiskelijoita enää koskaan. Vaihdoimme sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita, mutta tuskin enää tapaamme. Harmi.

Kurssillani oli mm. hermolepoa anestesialääkärin töistä pitävä tanskalainen, joka jatkaa matkaansa Barcelonasta Argentiinaan. Hänen kanssaan tapaamme vielä ensi viikolla lounaan äärellä. Mukava kaveri oli myös se saksalainen metsätieteilijä, joka voitti vedon ja jaksoi syödä kolme jättimäistä bocadilloa. En ole aiemmin tavannut ketään färsaarelaista, nyt tutustuin kahteen, häämatkalla olevaan pariskuntaan. Sulhasen kanssa vertailimme tatuointejamme, ja sain kuulla, että Färsaarilla tatskaani kutsutaan rekisterikilveksi... Kanadalainen nainen oli samassa tilanteessa kanssani: Barcelonassa miehen työn takia ja työnhaku jäissä kielitaidottomuuden takia. Hänenkin kanssaan toivottavasti tapaamme.

Ranskaa opiskellessani meille muodostui kiva kaveripiiri, jonka kanssa pidämme edelleenkin yhteyttä. Yksi on Chilestä, toinen Ukrainasta, kolmas Puolasta, neljäs Thaimaasta ja minä sitten edustan Pohjoismaita. Yhdestä tuli lapseni kummi, muiden kanssa olemme tavanneet sekä ilman perhettä että myös koko köörillä. Emme enää koskaan tapaa koko porukalla, koska jokainen on kuka missäkin maailmalla, mutta onneksi on sähköpostit ja skypet!

Niin, ja saavutin nyt sitten intermedio-tason espanjassa ja sain vallan todistuksenkin. Tammikuussa palaan tunneille, ja todennäköisesti olen unohtanut siihen mennessä kaikki oppimani asiat...

torstai 26. marraskuuta 2009

Lippuja

Lippuja rivissä: Katalonia, Espanja, Barcelona.


sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Muista joulubasaari!

Ensi lauantaina, 28.11., Skandinaavisella klubilla on joulubasaari kello 11-15!

Suomi-koulun pöydässä on myynnissä ainakin...

...mielettömän hyviä karjalanpiirakoita...

...tyylikkäitä joulukortteja...

...itsenäisyyspäivän kynttilöitä...

...uniikkeja postimerkkikaulakoruja...

...kauniita kauppakasseja...

...suomalaisia nameja...

Lisäksi myynnissä on myös Mauri Kunnaksen Joulupukki-kirjaa suomeksi, espanjaksi ja katalaaniksi, villasukkia, joulukoristeita sekä joulutorttuja.

Tapahtuma on avoinna kaikille, sinne siis!

(klubi löytyy Gran Vialta, numerosta 541. Metropysäkki Urgell on ihan vieressä)