perjantai 28. elokuuta 2009

IMAX Port Vell


Me tykätään elokuvista. Lapsetkin ovat jo tottuneita leffassa kävijöitä ja niinpä päätimme mennä katsomaan elokuvan Deep Sea kolmiulotteisena IMAX -teatteriin.

Aluksi lapset olivat aivan innoissaan leffaan menosta: "Nähdäänkö Nemo? Onko siellä haita?". Elokuva osoittautui kuitenkin liian jännäksi ja "todentuntuiseksi" (tuntui kuin vesi hyökyisi päälle ja hai käy ihan just kimppuun), joten jouduimme lähtemään kesken kaiken pois. Minullakin vähän sydän jyskytti, joten en ollut ihan kamalan pahoillani ennenaikaisesta poistumisestamme...

Mutta ehdottomasti haluan mennä tänne toistekin, ilman lapsia. Kävimme vuosia sitten kahdestaan miehen kanssa täällä katsomassa jonkun vuoristopätkän ja se oli kyllä hyvä.


Siirryimme laiturille katselemaan vedenalaista elämää vähän vähemmän jännittävissä olosuhteissa. Merivesi on todellakin tuon väristä, ja isojakin kaloja uiskentelee tuossa rannan tuntumassa.

Koska kuvasato jäi tällä reissulla hyvin pieneksi, pakotin miehen ottamaan "päivän asu"-kuvan :D. Päällä sattui olemaan jotenkin niin minulle tyypilliset tylsät vaatteet, paita, hame ja kengät (laitetaan nyt merkitkin: Pepe Jeans, Zara, Hush Puppies). Mustaa ja harmaata, kuten aina. Minusta on kiva katsella blogeissa päivän asu -kuvia, niistä saa kivoja ideoita (tästä asusta ei saa, sori).

Ja muotiblogilinjalla jatketaan: tämän päivän nuorisomuotia.

2 kommenttia:

Suvi O. kirjoitti...

Onpas teillä siellä kesäistä! Täällä Helsingissä on tänään ensimmäinen syyspäivä, kaivoimme jo tuulipuvut esiin, kun tuli puistossa kylmä.

Ja mä en pääse kommentoimaan teidän kotiblogia, en oo päässyt kotvaseen, niin tänne ilmoituksena, että kyllä me seurataan sitäkin, ahkerasti!

Ansku kirjoitti...

Täällä on vielä aivan kesä, hiostava sellainen! Mutta turistilaumat ovat onneksi pienentyneet, eikä öisin tarvitse enää niin tuskailla kuumuuden kanssa.

Siinä vuodatuksen blogissa on joku ongelma taas vaihteeksi, en tiedä mikä siinä kommentoinnissa tökkii. Mutta käy silti lukemassa :).