maanantai 28. syyskuuta 2009

Poble Espanyol

Eilen sunnuntaina, Mercèn viimeisenä päivänä, Poble Espanyolissa oli ilmainen sisäänpääsy. Sinnehän se piti meidänkin mennä, kun emme ole siellä ennen käyneet.

Väkeä oli liikaa ja helle hirmuinen, joten tyydyimme vain toteamaan, että kiva paikka, tullaan ehkä tutustumaan paremmalla ajalla toistekin. Eilen siellä oli poikkeuksellisesti keskusaukio täynnä vanhan ajan pelejä ja leikkejä, mutta porukkaa oli tosiaankin niin paljon, ettei mihinkään voinut oikein lähemmin tutustua. Harmi.

Poble Espanyol on suuri, 117 rakennuksen ulkoilmamuseo, joka on valmistunut jo vuonna 1929. Kuten nimikin kertoo Poble Espanyol on ikään kuin kaupunki, jossa on rakennuksia eri puolilta Espanjaa. Tarkoituksena on esitellä eri alueiden arkkitehtuuria ja rakennustyyliä luonnollisessa mittakaavassa. Kyseessä ei ole siis mikään miniatyyrimaailma, vaan talot ovat aivan oikean kokoisia, ja niissä näytti toimivan mm. kahviloita ja kauppoja.

Viisivuotiaallamme oli känkkäränkkäpäivä ja niinpä hän sai olla suurimman osan ajasta virallinen valokuvaaja. Alla olevat taitavat olla kaikki siis hänen ottamiaan.










3 kommenttia:

Suvi O kirjoitti...

Jos osaa viisivuotiaana ottaa noin hyviä kuvia, niin mitä se räpsii sitten parikymppisenä, kysyn vaan!!! Terkut ihanaiselle!

Riikka V. kirjoitti...

Esikoisella on esteettistä silmää - upeita kuvia!

Ovatko kuvassa perheen äiskän manikyyrikynnet? Hieno väri, suosin samaa varpaissa.

Ansku kirjoitti...

Suvi O.: Kun paljon räiskii kuvia, niin väkisinkin joku onnistuu :). Ei vaan kivoja kuvia hän osaa ottaa, varsinkin ihmisistä. Sitä kun ei niin jännitä kameran edessä, kun lapsi ottaa kuvan.

Riikka V.: Ihan on minun kynteni, mutta aivan itse lakatut. Ei se ammattilaisen tekemä lakkaus pysynyt sormissa eikä varpaissa, muutenkin oli yhtä huolimatonta jälkeä kuin minun itseni lakkaamat. Sama siis sutia itse värit kynsiin :).