maanantai 7. syyskuuta 2009

Tasokoepäivä

Kuinka ihanaa kölliä sohvalla ja samalla surffata netissä! Vanhan tietokoneen siivoaminen on kesken, enkä pääsee kuvien kimppuun, joten nyt on tämmöinen kuvaton postaus.

Kävin tänään ilmoittamassa itseni kielikouluun. Ensi maanantaina saan tietää suosiiko arpaonni minua ja pääsenkö mukaan kurssille. Huomenna käyn varmuuden vuoksi toisen kielikurssin tasokokeessa, itse asiassa saman, jolla kävin heinäkuussa. Ensimmäinen olisi tehokkaampi (joka päivä pari tuntia, toisessa kolme tuntia viikossa), mutta toinen olisi ilmainen. Vaikea valinta.

Barcelonassakin alkaa jo hieman olla viileämpää. Ei missään nimessä syksyistä, mutta ikkunoita voi jo pitää auki eikä ilmastointiin tarvitse turvautua. Hassua silti, että kauppojen ikkunoissa on tarjolla paksuja syysvaatteita, niille ei vielä ole kyllä käyttöä. Sortseja taas ei meinannut löytyä mistään.

Ei kommentteja: