torstai 15. lokakuuta 2009

Missä kuljin eilen

Silloin kun muutimme tänne, suunnittelin tekeväni paljon pitkiä kävelyretkiä ympäri kaupunkia ja tutustuvani sillä tavalla kaupunkiin. No, eilen vihdoin tein ensimmäisen retken.

Rambla Catalunya

Lähdin heti aamusta matkaan Rambla Catalunyalta. Oli viileää ja minua paleli ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen, mutta ajattelin, että kyllä se aurinko alkaa pian lämmittää. Lämmittihän se, mutta ei ilmeisesti ajoissa, sillä illalla olin kovasti vilustuneen oloinen ja yöllä taisi olla kuumettakin. No joka tapauksessa, käännyin Ramblan päässä Diagonalille ja otin muutamia kuvia Casa de les Punxesista. Rakennusta kutsutaan myös Casa Terradesiksi ja se on valmistunut 1905. Luin jostakin, että arkkitehti Puig i Cadafalch olisi saanut rakennukseen vaikutteita pohjoismaisesta tyylistä.


Casa de les Punxes

Jatkoin matkaa kohti Sagrada Familiaa. Vuosia sitten, ensimmäisellä Barcelonan reissullani kävin siellä, mutta nyt täällä asumisen aikana tämä oli ensimmäinen kerta, kun kävin ihan lähietäisyydellä. Sisälle en mennyt, menen sitten joskus, kun on enemmän aikaa ja vähemmän väkeä. Kuhina kävi sekä lippujonossa että rakennustelineillä.


Sagrada Familia

Alun perin olin suunnitellut meneväni seuraavaksi Encantsin kirppikselle, mutta suunnistinkin kohti Hospital de la Sant Creu i Sant Pauta. Rakennuskompleksi on rakennettu pääasiassa vuosien 1901 ja 1930 välillä, mutta sairaala on perustettu jo 1400-luvulla. Sairaala on edelleen toiminnassa, ja sitä on vastikään laajennettu. Sairaala on UNESCOn maailmanperintökohde. Täällä pulu kakki päälleni...



Hospital de la Sant Creu i Sant Pau

Seuraavaksi kävelin kohti Gracian kaupunginosaa, jossa hypistelin vaatteita ja kenkiä putiikeissa ja mietin, olisiko siellä päin kaupunkia kiva asua. Ja sitten olikin jo aika lähteä kotiin hengähtämään ennen lasten koulusta hakua.

Huomenna lähden kuljeskelemaan Berliiniin, jännää.

Ai niin, sain vihdoin käsiini Westön Missä kuljimme kerran, ja miksi, oi miksi hyvienkin kirjojen pitää loppua! Pitkästä aikaa todella hyvää luettavaa!

2 kommenttia:

Riikka V. kirjoitti...

Kaunista katsottavaa kävelyllä. Mukavaa reissua Berliiniin!

Anonyymi kirjoitti...

Jepjep, mä taas kävin muutaman vuoden jälkeen tukholman gamla stanissa lounaalla. Uutta on se että nyt asun stokiksessa, enpä olisi uskonut vielä 10 vuotta sitten. No, suomessa asumisesta on pidempi aika..

http://swedish-notions.blogspot.com/2009/10/saturday-lunch-in-town-beasts-of-wild.html