maanantai 9. marraskuuta 2009

Talvea kotiin

Täällä on kylmä! Hrrr... Ulkona ei ehkä niinkään, siellä tulee ainakin oltua takki päällä, mutta täällä kotona jäätyy näpit ja kohmettuu varpaat. Taitaa kuitenkin tuntua kylmemmältä kuin oikeasti onkaan, kroppa kai on niin tottunut hikoiluun ja helteisiin. Onhan täällä sisällä mittarin mukaan kuitenkin parikymmentä astetta.

Koska viikonloppuna alkoi vihdoin tuntua syksyiseltä, lupasin lapsille kaivaa joululaatikon esiin ja katsoa, löytyisikö sieltä mitään talvista, mutta ei jouluista, koristetta. Eipä löytynyt juuri mitään, mutta onpahan nyt tonttulakit leikeissä ja minulla pieni käsitys, että mitä joulukoristeita meillä on.


Jouluisethan nämä vähän ovat, mutta ei sentään joulupukkiset. Joten otin jo esille.

Kävyt keräsimme viime syksynä Ranskasta, ja suihkuttelimme niihin vähän kimallusta. Viime joulun aikaan väsäsin niistä sellaisia roikkuvia "köynnöksiä", tänä talvena saavat pölyttyä kukkamaljakossa.

Innostuin vaihtamaan huonekalujen paikkoja. Vanha hylly on ollut romuhuoneessa tyhjänpanttina, nyt se pääsi kokeiluun olohuoneeseen. Kaipaa vielä järjestelyä. Sukset ranskalaiselta kirppikseltä, ja edelleen elossa oleva kasvi täältä. Näyttää liian pieneltä, uskaltaisinkohan hankkia jonkun ison viherkasvin... Harmittaako sellaisen kuoleminen enemmän, hmm?

2 kommenttia:

Suvi O kirjoitti...

Tuo käpyhärdelli on kivan näköinen!

Ja kyllä. Ison kasvin kuoleminen harmittaa enemmän. Mutta onpa ainakin ehtinyt nauttia siitä hetken, ennen kuin sen saa tapettua. Osta joku helppohoitoinen, ehkä ne ei kuole niin nopsaa?

Mie kaivoin tänään toppavaatteet esille, oli lapsi niin surkean näköinen nenä punaisena keinussa kylmissään...

Wanha kirjoitti...

Taidankin lainata tuota käpyideaa! Toivottovasti niitä löytyy vielä, eikä kaikkia ole siivottu pois kaduilta.

Mageat sukset, hieno löytö! Ja ihana puulattia, tulin heti kateelliseksi :) Tämä kivilattia on niin kylmä ja kolkko.