maanantai 19. heinäkuuta 2010

Santa Fe del Montseny

Kuvia eiliseltä patikkaretkeltä. Blogger hieman tökkii, joten kuvat ovat nyt aivan sekalaisessa järjestyksessa ja ilman kuvatekstejä.

Teimme koko perheen voimin kuuden kilometrin haikin, aikaa meni kolmisen tuntia. Edes kolmevuotias ei kitissyt matkalla, oli niin paljon näkemistä! Näimme tuhansia perhosia, joista yksi parka oli loukannut siipensä ja kuoli kuvan ottamisen jälkeen. Näimme myös villisian mylläämiä kuoppia, itse possuihin emme onneksi törmänneet, ovat meinaan aika isoja. Järven rannalla oli kiva bongailla kaloja ja uittaa hikisiä varpaita. Lopuksi tietysti piti haukata piknik-eväät, retki ei ole retki ilman eväitä.

Montsenyn kansallispuisto alkaa olla jo aika tuttu. Monta nurkkaa on koluttu, mutta vielä riittää näkemistä. Metsässä oli mukavan viileää ja kyllä eron ilmanpuhtaudessa huomaa! Barcelonassa ei juurikaan tule raitista ilmaa haukattua!





Ei kommentteja: