tiistai 5. lokakuuta 2010

Kuulumisia

Olen tässä yrittänyt jo pari päivää ladata kuvia viikonlopulta, mutta jokin taas tökkii ja lataaminen kestää iäisyyden. Jatkan yrittämistä...

Barcelonassa on aivan ihanat kelit edelleen. Syyskuu on ehdottomasti suosikkikuukauteni, mutta ei tämä lokakuun alkukaan huono ole. Ehtisinköhän tänään rantsuun tai Ciutadellaan lueskelemaan, hmm?

Toisaalta pitäisi jatkaa kielikurssin etsimistä. Olen ottanut selvää jo ties kuinka monesta koulusta, mutta sopivaa ei tunnu löytyvän. Haluaisin käydä kurssilla vain pari kertaa viikossa, koska se jokapäiväinen opiskelu on tällä tasolla jo liikaa minulle. Ei vanha ehdi sisäistää kaikkea! En pääse iltaisin, kun minulla on nuo lapset, enkä myöskään halua maksaa itseäni kipeäksi. Vielä ei ole tullut vastaan sopivaa ja alankin jo kallistua yksityisopettajan kannalle. Saattaisi olla tehokkaampaakin, tiedä häntä.

Lapsilla alkoi eilen balettitunnit. Vaikka vanhempi meni sinne hieman vastenmielisesti, tykkäsivät molemmat palleriinat kovasti. Tänään käydään tekemässä hankintoja, tossut ainakin pitää ostaa.

Nuoremmalla oli viikonloppuna hengenlähtö lähellä. Olimme kirjamessuilla ja jossain pöydässä oli tarjolla kovia karkkeja. Ja eiköhän sellainen mennyt väärään kurkkuun. Naama alkoi jo mennä valkoiseksi ja huulet siniseksi. Mies huiteli jossain kirjapöytien luona ja minä yritin yksin saada sitä hemmetin karkkia pois kurkusta. Tenava alkaa olla jo aika painava minulle, mutta sain kuitenkin pyöräytettyä hänet pää alaspäin ja jotenkin vielä pamautettua selkään, ja keltainen pastilli lensi kaaressa nurmikolle. Ja sitten itkettiin yhdessä.

Jännä, miten tuollaisessa tilanteessa vain tekee ja toimii, ja miten tilanteen lauettua vasta tajuaa miten lähellä sitä taas käytiinkään. Ensiaputaidot olisi kyllä syytä kerrata, tuolle nuoremmalle kun sattuu ja tapahtuu aina jotain!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tähän tilanteeseen on tehokas apu ns. Heimlich-ote. Siitä on olemassa pikkulapsille sopiva versiokin. Kannattaa opetella ja ihan harjoitella kotona. Ei ole vaikea.
(en ole tarvinnut mutta muuan työkaveri oli pelastanut "vieraan" lapsen hengen sillä)/MHe

Anonyymi kirjoitti...

Täydennys edelliseen: Tutkin nettiä ja tulin siihen käsitykseen, että Anun toiminta oli aivan esimerkillisen oikea (ja tehokas). Heimlich otetta ei kai suositella ensisijaisena pikkulapsille./MHe