tiistai 30. marraskuuta 2010

Kelistä huolimatta

Täällä on kylmä ja vettäkin sataa. Sateenvarjo oli hajonnut, huomasin sen juostessani kielikurssille ja kastuessani läpimäräksi.

Mutta nytpä minulla on kuppi kuumaa rooibosta, levyllinen Suchardin rapeaa turrónia (siis suklaata) sekä Suomesta lähetetty Joulu-lehti. Kotikin on siisti, kun eilen pistin hösseliksi ja vieläpä lapsetkin ovat terveinä ja koulussa. Ihan hyvä marraskuun viimeinen!

torstai 25. marraskuuta 2010

Talven ensimmäinen fondue

Kyllä se talvi on tullut tänne Barcelonaankin. Ja talveen kuuluu ehdottomasti ainakin yhdet fondueöverit. Tänään teimme fonduen valmismassasta, lounasaika kun oli enkä viitsinyt paljoa panostaa. Itse tehty on parempaa, mutta kyllähän tuotakin söi. Tuunasin vähän pippurilla ja valkosipulilla ja hyvää tuli.

Mies tuli työreissulta Pariisista ja toi tullessaan Mont d'Oria ja Reblochonia. Meillä taidetaan vetää juustoruokaa koko viikonloppu!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Ensimmäinen kampaajakäynti

Mitä tekevät citytytöt, kun flunssa iskee ja tulee yllättäen sairaspäivä kotona? Käpertyvätkö he sohvan nurkkaan juomaan kuumaa kaakaota ja katsomaan DVDitä? Vai pysyvätkö he koko päivän peiton alla oloaan nyyhkien?

Ei, he menevät kampaajalle!


Roger de Llurialla sijaitsevassa Hair Look Salonissa on arkiaamuisin, maanantaista torstaihin, tarjous hiusten pesusta ja laitosta. Kahdeksalla eurolla isosisko sai puhtaat hiukset ja prinsessakiharat. Äitikin tarttui tarjoukseen, tosin kiharat jätin ottamatta.

Neidille tämä oli ihkaensimmäinen kerta kampaajalla ja pahoin pelkään, että nyt sinne tullaan vinkumaan aika usein... Hiustenpesu tuntui kuulemma ihanalta ja kiharat olivat niin mieluisat, että niitä piti peilailla jokaisesta ikkunasta kotiin tullessa. Ja kampaaja vielä suihkautti hiuskiinnettäkin, vau!

Iltapäivällä on sitten luvassa sitä viltin alla köllöttelyä ja lastenohjelmien katselua! (ja tosiaan suuremmasta taudeista ei ole kyse kuin kovasta yskästä ja mahdollisesta silmätulehduksesta :))

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Sunnuntailenkin varrelta

Kaunis päivä taas tänään. Parin tunnin ulkoilu kameran kanssa teki hyvää sekä kropalle että mielelle.








Jouluseimi

Annoin lasten ottaa jo "jeesustalon" esille, vaikka jouluun on vielä aikaa. Ostin seimen vuosia sitten Ranskasta, tarkoituksena tehdä siitä koriste, johon joka joulu voisi ostaa uusia hahmoja. Eihän siitä tullut mitään: sehän suorastaan houkuttelee leikkimään! Niinpä hahmot ovat pahasti kärsineet ja lisäksi jouluseimessä on majaillut koko luomakunta seeproista pääsiäistipuihin. Mutta itse rakennus on vielä ehjä, joten ehkä vielä joskus saan sen laittaa kauniiksi!


Viime vuonna jäi ostamatta, mutta tänä vuonna sen teen: aion hankkia jouluseimeemme ensimmäisen Caganerin, eli kakkaavan jouluseimihahmon! Alkaisivatpa joulumarkkinat pian!

lauantai 20. marraskuuta 2010

Granaattiomenaa

Perheenpää on pitkästä aikaa kotona käymässä (työreissuja, työreissuja), joten aamupalaksikin tehtiin jotain hieman parempaa kuin weetabix. Pino lettuja teki kauppansa, jälkkäriksi vielä maisteltiin granaattiomenia. Hyvin uppos! (anteeksi surkea kuva! Ehdin näpätä vain yhden otoksen ennen kuin niiden kimppuun hyökättiin!)

torstai 18. marraskuuta 2010

Hola, sóc l'Ansku!

Aloitin tänään vihdoin viimein katalaanin opiskelun! CPNL järjestää ilmaisia katalaanikursseja, ja sieltä löysin itseni, 34 muun opiskelijan joukosta.

Minä olin ainoa Pohjois-Euroopasta ja lisäksi oli yksi tyttö Sevillasta. Kaikki muut olivat Etelä-Amerikasta. Opetus oli pelkästään katalaaniksi, ihan muutamia asioita opettaja selitti myös espanjaksi. Ihme kyllä ymmärsin aivan kaiken. Korva on jo aika hyvin tottunut katalaaniinkin!

Koska ryhmä oli niin suuri ei siellä juurikaan ääneen päässyt. Opettaja kyllä veikkasi, että jopa puolet meistä tulee keskeyttämään kurssin... Tänään opettelimme esittelemään itsemme, aakkoset sekä hieman numeroita. Aika simppeliä tähän saakka!

Minulla on täällä kotona kaksi innokasta opettajaa, jotka kyllä meinaavat turhautua minun ääntämiseeni. Olen kuulemma ihan fatal!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Barceloneta ayer

Bikinikeleistä puhuminen olisi hieman liioittelua, mutta kyllä täällä hyvinkin sortsi- ja t-paitakelit ovat. Eilen kävimme pyöräilemässä rannalla, ja siellä oli ihmisiä uimassa ja aurinkoa ottamassa. Marraskuun puoliväli jo ja silti lämmintä, aika ihanaa!

Harmi, kun en voi laittaa kuvia meistä, tuli nimittäin tosi kivoja, varsinkin noista pikkutyypeistä. Mutta tässä silti muutama kuva rantsusta!




torstai 11. marraskuuta 2010

Kurkistus kaappiin, osa 1.

Kaitaliina haastoi avaamaan keittiönkaapit. Lähes kaksi vuotta sitten tein samantyyppisen postauksen ja olipa hassua kaivaa se arkistoista ja lukea uudelleen. Kyllä meillä on ruokavalio muuttunut tänne Espanjaan muuton jälkeen... Ainakin se hyppäsi silmille, että vaikka kuinka mainostan, että emme syö eineksiä, niin tuon tekstin perusteella vaikuttaa, että kyllä niitä kului! Muuta oikein kaapissa ollutkaan! Ja muutenkin söimme ilmeisen epäterveellisesti, tosin tuo oli erikoisviikolla tehty, kun oli synttäriä ja muuta. Ja niin, minähän olin silloin töissä, joten söimme "oikean ruoan" kodin ulkopuolella. Mutjoo, on muuttunut kyllä kaapin sisältö!

Tässä siis postaus uudestaan. Tällaista meillä oli kaksi vuotta sitten Ranskassa. Kunhan saan räpsittyä kuvia meidän nykyisestä ruokakomerostamme laitan Kurkistus kaappin, osa 2 luettavaksenne myös :). 

Ai niin, pikkuisen olen sensuroinut tekstiä, poistanut nimiä ja muuta. Yksityisyysseikat, you know...

29.11.2008 - 21:47
Lapset ovat nukkumassa, ja nyt kun tässä tietokoneella kuitenkin istun, laitanpa näitä vanhoja kuvia näytille. Marraskuun alussa suunnittelin postaavani meidän keittiökaappiemme sisällöstä. Miksi? No sitä en muista, mutta nyt kun kerran kuvat on otettu, niin katsotaan, jos jotain juttua syntyisi...

Ensinnäkin, meillä syödään melko tavallista kotiruokaa. Minua ei ruoanlaitto kauheasti kiinnosta, mies kokkailee viikonloppuisin. Viikolla iltaruoat ovat pitkälti tyyliin kalapuikkoja, jauhelihakastiketta, kevätkääryleitä ja "mättöä", eli mitä nyt kaapista sattuu löytymään. Erikoisruokavaliot määräävät jonkin verran meidän ruokaostoksia, sillä minä en syö gluteenia ja nuorimmainen ei juo lehmänmaitoa eikä syö kananmunaa.

Kurkistus kuiva-ainekaappiin... Kaapistamme löytyy aina valmista tomaattisosetta, pestoa, suklaata, riisikakkuja, joita käytän leivän tilalla, maissipastaa ja teetä. Alla olevan kuvan peston toimme Italiasta, muuten ostan ruoat aina ihan tavallisesta marketista. Emme siis käytä lihakauppoja, juustokauppoja tai muita erikoisliikkeitä, leipomoa lukuunottamatta. Intermarche on lähin kauppa, ja siellä meidän perhe tyhjentää tilinsä.

Kuvassa on siis vasemmalta Edin (vähän niin kuin Lidl) tomaattisosetta, takana taitaa pilkistää ananaspurkki ja sen takana on pari valmiskeittopurkkia. Sauce Napolitaine on ostettu joskus hätävaraksi, emme kovin usein osta valmiskastikkeita, koska ne eivät maistu hyvälle ja niissä on monesti sitä gluteenia. Valkoiset pavut on varattu englantilaiseen aamiaiseen, jonka mies väsäsi eräs sunnuntaiaamu. Pesto on siis Italiasta, tonnikalapurkki on miehen. Oikeassa reunassa kurkkii maissipurkkeja, joita niitäkin meillä on melkein aina ja takana on vehnäjauhopussi, ihan vain varalta.


Ylähyllyllä teevarastoa. Kaverini täällä kotikylässämme myy hyviä rooibos-teitä (tee-teitä?), mutta niitä ei näy kuvassa, vaikka meillä niitä yleensä on. Seuraavalla hyllyllä on iso vihreä rasia täynnä rusinoita, lapset rakastavat niitä. Sitten siellä näyttäisi olevan tavallista Maizenaa sekä Maizena-suurustetta, Suomesta tuotua Helmi-puuroa, kaakaojauhetta leivontaan, sokeria, hunajaa, röstiä ja valmisjauhetta Creme Bruleen tekoon. Seuraavalla hyllyllä on herkkuja, koska nuorimmaisen synttärit olivat seuraavana päivänä. On keksiä ja suolatikkuja. Yksinäinen pillimehukin siellä näyttäisi pyörivän. Riisikakut ovat minun, mutta lapset vohkivat niitä aina kun silmä välttää. Syököön pois. Alhaalla on pastat, gluteenittomat ja tavalliset iloisessa sekamelskassa.

Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, koska seuraavana päivänä oli tarkoitus käydä kaupassa. Synttäreiden vuoksi siellä on limpparia, jota meillä ei muuten monesti ole. Ja kakkupohjakin siellä on kostumassa. Ylähyllyllä on hillot. Lapset syövät puuronsa joko mansikkahillon tai kanelin ja sokerin kanssa. Minä laitan puuroni päälle persikka- tai omenasosetta tai voita. Mies ei puuroa syö. Ylähyllyllä on myös kahvinporot, ne pitää säilyttää viileässä. Seuraavalla hyllyllä on juustot, joita meillä kuluu paljon. Esikoinen ei tykkää muista juustoista kuin Kiristä, joka on sellaista tuorejuustoa. Nuorimmainenkin välillä nirsoilee juustojen kanssa, mutta me aikuiset kyllä popsimme juustot menemään. Samalla hyllyllä on myös miehen ällöttävä lihaklöntti, jonka hän keitti ja söi pois. Sitten seuraavalla hyllyllä onkin se kakkupohja. Seuraavalla hyllyllä on kahta sorttia soijajugurttia nuorimmaiselle, kanamunia ja yksinäinen omenakompottipurkki. Ja alimmalla voita, esikoisen jugurtteja, pienimmäisen maidonjämät ja kalkkunaa. Ostamme lihan aina marinoimattomana, täältä kun ei käsiteltyjä lihapaloja oikein saa.

Ja mitäs meillä tässä... Auringonkukkaöljyä, sushi-etikkaa, oliiviöljyä, pippuria ja suolaa. Takana etikoita, itse kuivattua minttua ja rosmariinia sekä soijakastiketta. Nämä seistä töröttävät tuossa kaasulieden vieressä.

Tomaatteja, kurkkua ja hedelmiä meillä on aina.

Syömme edelleen varsin suomalaisittain, paitsi perunaa emme syö kovin usein. Sen sijasta syömme paljon riisiä. Leipää syömme vähemmän kuin Suomessa, emmekä koskaan pakasta leipää. Leipä syödään ostopäivänä. Eineksiä käytämme aika vähän, lapset tykkäävät nakeista ja kalapuikoista. Eineksien käytön vähyys johtuu myös näistä meidän ruoka-ainerajoitteista.

Mausteista ja mehu-vesi-maitokaapista ei ole kuvia. Juomaveden ostamme pullossa, koska tässä vanhassa talossa vesi maistuu joskus oudolta. Maidon ostamme sellaisina iskukuumennettuina vai mitä ne on, säilyvät siis lämpimässä viikkotolkulla. Esikoinen on meillä ainoa, joka juo lehmänmaitoa sellaisenaan ja hän on tottunut tuollaisen maidon makuun. Muuten maitoa kyllä kuluu paljon puuroihin ja muuhun. Mehut ostan tuoremehuina, joskus harvoin kesäaikaan ostan tiivistemehuja. Parasta tuoremehua on rypälemehu, nam.

Viikonloppuisin meillä on aina ruoan kanssa viiniä. Muuten ruokajuomana on vesi tai mehu,lapset saattavat juoda maitoa.

Ja millaisia ruokia me sitten syömme? Tänään oli makaroni-jauhelihamättöä, huomenna kermaperunoita ja kalkkunaa. Tavallisia juttuja siis. Ikinä emme ole vielä tehneet kotona etanoita tai sammakonreisiä, mutta mikäpä estäisi kokeilemasta. Tai no ehkä mies estäisi, hän ei oikein ymmärrä noita herkkuja. Minä tykkään. Sushia olemme tehneet jonkin kerran.

Ja ruokailurytmikin on ihan tavallinen: aamulla aamupala, lounas klo 12 ja iltaruoka seitsemän aikoihin. Välillä muutamia välipaloja.

Suomesta tuomme yleensä tummia gluteenittomia jauhoja, mausteseoksia (esim. sitruunapippuri ja aromisuola), dippijauheita, salmiakkia, poroa, hillahilloa... Emme loppujen lopuksi enää oikein kaipaa Suomesta mitään. Tai siis kaipaamme toki, mutta voimme elää ilmankin. On mukava sitten Suomessa kunnolla porsastella ja syöpötellä kaikilla herkuilla, joita ei täältä saa!

Tylsä postaus, mutta tulipahan tehtyä!

maanantai 8. marraskuuta 2010

Kielenoppimisesta

Kuusivuotias kirjoitti aamulla ennen kouluun lähtöä tarinan: " Olipa kerran mumit joiten nimi oli muumi-peikko, muumi-pappa, muumi-mamma, nipsu, ppikku-myy, niisku-neiti. Eräänä päivänä ne meni hiihtämän mutta muumi pappa meni mukkelis makkelis. Sitten hän pyysi joulupukilta lahjaksi sukset siis hänen vanhat sukset meni rikki ja mitä hän saikaan? Sukset."

Olemme viime aikoina opetelleet paljon kaksoiskonsonantteja. Aluksi ei tuntunut helpolta huomata, että mitä eroa on sanoilla kuka ja kukka, mutta nyt tuo ipana jo näyttää sen hoksaavan. Kaksoisvokaalitkin menee yleensä oikein. Ihan hyvin lapselta, joka kuulee suomea vain kotona.

Katalaani ja espanja ovat vähän alkaneet vaikuttaa lasten suomenkieleen. Kumpikin lapsista sekoittaa sanat pudota ja kaatua, jotka kumpikin ovat espanjaksi caer. Esimerkiksi maidon kaatuessa molemmat sanovat "oho, mun maito putosi" ja näin syksyllä "puusta on kaatunut paljon lehtiä maahan". Heillä ei mene millään jakeluun ero noiden kahden verbin välillä.

Työtä se vaatii tuo suomenkielen ylläpitäminen. Kotona puhumme tosiaan vain suomea, mutta kyllähän se meillä aikuisillakin alkaa olla "vähän sinne päin" -suomea.  Ja me vanhemmat molemmat puhumme murteella, joten aikamoista sönkötystähän se välillä on, mutta hyvin nuo tenavat onneksi osaavat itseään ilmaista suomeksikin!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Paavi Barcelonassa

Katselen tässä telkkarista suoraa lähetystä paavin vierailusta Barcelonaan. Aamulla pappamobiili meni melkein meidän talostamme ohi, olisin nähnyt ikkunasta, jos vain olisin sattunut oikeaan aikaan katsomaan. Olimme silloin aamupalalla, joten väliin jäi. Paavin vastaista mielenosoitusta olemme sentään katselleet ja kuunnelleet.

Paavi on täällä vihkimässä Sagrada Famílian kirkoksi. Sisätiloissa näytti jo tv-kuvan perusteella aika valmiilta, ainakin valmiimmalta kuin seitsemän vuotta sitten, jolloin viimeksi siellä sisällä vierailin. Kirkkoa voi nyt, vihkimisen jälkeen, käyttää erilaisiin pyhiin toimituksiin. Olisipa hienoa päästä vaikkapa joulumessuun tuonne!

tiistai 2. marraskuuta 2010

Metsäretkellä

Maanantai oli täällä vapaapäivä ja me lähdimme sateisen yön jäljiltä kosteaan metsään retkeilemään. Collserolassa ei vielä paljon ruskanvärejä näkynyt, mutta paljon pähkinoitä, sieniä ja muuta kerättävää kyllä löytyi. Tätä keräilyä harrastivat lapset ja valitettavasti jouduimme jättämään lähes koko saaliin parkkipaikan pientareelle, meillä kun on ostamatta Katalonian ruokasienet-kirja. Jätettiin oraville valmiiksi kerättyä ruokaa :).




Viimeisessä kuvassa äidin eväät

Shakira Barcelonassa

Elokuussa Shakira kävi tekemässä Barcelonassa musiikkivideon, joka löytyy täältä. Making of -pätkä löytyy puolestaan täältä.  Tuttuja paikkoja...
(embedointi on estetty enkä saa videoita siirrettyä tänne blogin puolelle, sori...)

maanantai 1. marraskuuta 2010

Kuolleet Rokkistarat -bileet

Olette varmaan halunneet ihan kuollaksenne nähdä kuka täällä bloggaa... :)

Halloween-bileet olivat aivan mahtavat! Teemana oli Dead Rock Stars ja niinpä mukana juhlimassa oli mm. Elvis, Michael Jackson, Jackson Five, Kurt Cobain, kolme Freddie Mercurya (joista kahdella oli mukanaan imuri) sekä liuta wannabe-rokkareita ja tyyppejä, jotka kaikkia kertoimia vastaan ovat yhä elossa, kuten Nikki Sixx ja Courtney Love. 

Olen jo kaikille hehkuttanut juhlista niin paljon sekä FBssä että puhelimitse, etten tiedä mitä enää sanoisin... Kaverit olivat laittaneet talonsa vimpan päälle Hard Rock Hell Cafe'ksi ja vieraat olivat panostaneet pukeutumiseensa. Rokki raikas ja kivaa oli!