tiistai 14. joulukuuta 2010

Lasten joululahjat

Nyt on kaikki lahjat yhtä lukuunottamatta hankittu! Melkein kaikki on myös paketoitu, ja kunhan ehdin käydä ostamassa lisää teippiä pyöräytän loputkin paperin sisään.

Me emme ole oikeastaan koskaan ostaneet omille lapsillemme joululahjoja. He ovat saaneet aina tosi kivoja lahjoja kummeilta ja sukulaisilta ja on tuntunut hieman hölmöltä ostaa vielä lisää tavaraa nurkkiin, varsinkin kun heti joulun jälkeen samat tavarat ovat alennusmyynnissä. Mutta jostain syystä se ei tunnu tänä jouluna yhtään hölmöltä: jouduin tosissani komentamaan itseäni kaupassa, etten raahaa kassalle mitään leluja!

Haluaisin niin kovasti ostaa tenaville joululahjat, sillä tiedän ihan tarkkaan mistä he tulisivat iloisiksi. Pienemmälle ostaisin puisen keittiön ja sinne kunnon teräksiset ruoanlaittovehkeet. Muovisista tulisi vain paha mieli, kun ne eivät ole "oikeita". Lisäksi hankkisin sinne muutakin keittiörekvisiittaa, pieniä ruokapurkkeja ja puisia leivoksia. Ehkä jopa patalaput. Pikkusisko on tosi innostunut ruoanlaitosta ja olen ihan varma, että hän jaksaisi leikkiä keittiössään monet monituiset illat.

Samalle tyypille ostaisin myös laadukkaan lääkärilaukun. Hänestä kun tulee isona heppalääkäri. Olemme vuoden mittaan joutuneet käymään enemmän kuin tarpeeksi lääkärissä ja ilmeisesti se on tehnyt pikkutyttöön vaikutuksen.

Isommalle ostaisin taikurivälineet. Sellaisen, jossa on silinterihattu ja taikasauva. Ja jolla voisi tehdä ihan oikeita taikatemppuja! Hänelle hankkisin myös nukketaloon huonekaluja, talossa on huutava pula ainakin kylpyhuoneesta ja keittiöstä.

Vaikka jouluksi emme mitään aio ostaakaan omillemme, on aina olemassa loppiaisena vierailevat itämaantietäjät, jotka tuovat lapsille lahjoja ja jotka ovat täällä suositumpia kuin joulupukki. Ehkäpä saan auttaa heitä hieman lahjavalinnoissa...

2 kommenttia:

Wanha kirjoitti...

Mekään ei olla yleensä ostettu kuin yhdet lahjat, kun sukulaisilta ja kummeilta on tullut lahjoja. Eikä meidän lapset ole ikinä kauheasti välittäneet kuumimmista muotileluista etc, toivomuslista on yleensä ollut lyhyt.

Tokihan itämaantietäjiä pitää auttaa :)

Suvi O. kirjoitti...

Keittiöjutut on kyllä ihania, meillä ruuanlaitto taitaa olla suosituin leikki. Jos isosisko saa taikurivälineet tietäjiltä tai ihan mistä vaan, niin mie kyllä tulen sitten katsomaan esitystä!
Toivottavasti ehditään nähdä teitä perinteisillä joulukahveilla, olis kiva tavata teitä, ja varsinkin sitä isosiskoa! Terkut ja halit!