Toissailtana hamsteri vilisti tavalliseen vauhtiinsa. Iltaralli sohvalla oli aivan yhtä vauhdikasta kuin aina ennenkin ja ruoka maistui, kaikki oli kunnossa.
Eilen illalla katsoimme miehen kanssa telkkaria, kun aloin ihmetellä, että miten on Hamsun häkissä niin kovin hiljaista. Yleensä kymmenen aikaan juoksupyörä rallattelee kovaa vauhtia. Karvapallo makasi apaattisena häkissään, silmät sameina ja hengitys rohisten. Se yritti kiivetä juoksupyöräänsä, mutta kellahti eikä päässyt enää omin avuin kääntymään selältään vatsalleen. Hamsu vaikutti näin maallikon silmään olevan pahasti vilustunut.
Pidin Hamsua puolille öin kädessäni, yritin pitää sitä lämpimänä ja antaa sormenpäällä sille vesitippoja juotavaksi. Se oli ihan vetelä ja liikkumaton, hengitti vain vaikeasti.
Olin aika lailla poissa tolaltani ja mies lohdutti, että jos Hamsusta nyt aika jättää niin ainakin sillä on ollut niin hyvä elämä kuin häkkieläimellä ylipäätään voi olla. Sitä on hoidettu hyvin, sitä ei ole kiusattu eikä pidetty leluna. Se on saanut olla häkissään rauhassa ja silti saanut virikkeitä ja päässyt päivittäin häkistään pois.
Menin puolen yön jälkeen nukkumaan ja ennen sitä laitoin Hamsulle paljon vessapaperia sen pesään lämmikkeeksi (Hamsu tekee siis häkkinsä nurkkaan vessapaperisilpusta pesän) ja laitoin sille sen herkkuruokia tarjolle, auringonkukansiemeniä, tomaattia ja kurkkua.
Nyt aamulla hamsteri on jo vähän paremmassa kunnossa. Se jaksaa vähän liikkua eikä se rohise enää niin paljon. Keskustelimme lasten kanssa hamsterin sairastumisesta ja siitä, että hamsterit eivät ole pitkäikäisiä eläimiä. Esikoinen itkeskeli kovasti, nuorempi ei oikein tajunnut koko asiaa. Siivosimme häkin, laitoimme puhtaat purut ja tuoretta ruokaa. Ja toivoimme parasta. Tuosta pikkujyrsijästä kun on tullut meille aika tärkeä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti