Öisin, yleensä noin puoli neljän aikaan herään pienten jalkojen tepsutteluun. "Näen varmaan kohta pahoja unia". On virhe ottaa pieni yökävelijä viereen nukkumaan, hän kun on kuin kellonviisari. Mies on yleensä järkevä ja etsii nukkumapaikan jostain muualta, minä yritän väistellä kovimpia potkuja. Aamulla kaikki ovat väsyneitä. (mutta toisaalta se pieni, lämmin ja pehmoinen pikkutyyppi on ihan kiva ottaa viekkuun nukkumaan, eihän tätä enää niin kovin monta vuotta kestä. Eihän!!)
1 kommentti:
Oi, tiedän niin tuon tunteen siitä, että selkä on potkittuna mustelmille kun kellonviisari pyörii siinä keskellä. Toisaalta tuo vieressä nukkuminen sallii sen, että vanhemmatkin saa taas nopeasti unen päästä kiinni (siis siihen saakka kunnes pikkuviisari alkaa myöskin pyörimään ja ilmoittelemaan olostaan).Eräänä yönä joskus neljän ja viiden välillä maanittelin isomman viisarin takaisin omaan huoneeseensa. Ja menihän se, ehkä kymmeneksi minuutiksi. Sen jälkeen se ilmestyi ovelle makeasti venytellen ja totesi "Huomenta, pitäisköhön meidän jo herätä.". Joo, pääsi viereen.
Lähetä kommentti