torstai 9. kesäkuuta 2011

Reppu ja reissutyttö

Pikkusisko, 4 v. lähti aamulla kahdeksi yöksi leirikouluun! Vanhemmat pidättelivät koulunpihalla kyyneleitä, lapset puolestaan olivat intopiukkana makuupussiensa ja reppujensa kanssa. Käymme lauantaina hakemassa tytsyn kotiin, kuten teimme vuosi sitten isosiskon kanssa.  Muutenkin kiva viikonloppu tulossa, sillä maanantai on vapaapäivä. Toivotaan vaan, että säät vähän paranevat...

Muutama perhe ei laittanut lastaan leirikouluun, koska heidän mielestään sellainen on liian julmaa pienille lapsille. Olla nyt kolme päivää ilman vanhempia! Enpä tiedä, meillä ainakin tenavat ovat puhuneet näistä reissuista koko talven, odottaneet ja suunnitelleet. Mukana ovat tutut luokkakaverit ja opettajat, jopa kanttiinin täti on sama. Enkä voi kieltää, etteikö olisi mukava olla pari iltaa ihan vain yhden lapsen kanssa. Eipä tarvitse toimia erotuomarina... Ja sama meillä on edessä parin viikon päästä, kun isosisko pääsee reissuun! Ja sitten,kun pienempikin on primariassa menevät lapset yhtä aikaa leirille ja tadaa, me saamme kaksi vapaailtaa lapsista, juhuu :)!

Satunnainen kuva pikkusiskosta kiipeilemässä sisäleikkipuistossa

1 kommentti:

Wanha kirjoitti...

Kuulostaa kivoilta nuo leirit! Mielestäni lapsi saa sinne mennä jos selvästi on intoa :) Niin se kisu on vielä vapaana :)