sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Alellassa

Päiväkävelyllä Alellassa, pikkukaupungissa, jonne vakavasti harkitsimme toissavuonna muuttavamme. Ajatusta ei ole vielä kokonaan hylätty, ja ehkä siinä vaiheessa, kun lapset tulevat murrosikään ja yöt kaupungilla alkavat kiinnostaa, muutamme Alellaan. Olisivatpahan kiusaukset vähän kauempana :).

Haimme pari laatikkoa viiniä Marfilin myymälästä. Valkoista ja kuohuvaa, punaiset saivat jäädä tällä kertaa kaupan hyllyille. Note to self: keittiöremontissa tilava viinikaappi on ehdoton!






Helmikuun eka rantapäivä


Vaikka täällä onkin täkäläisittäin kylmä, ei se estänyt meitä lähtemästä rantsuun haukkaamaan raitista ilmaa, ottamaan aurinkoa, kaivamaan kuoppia ja potkimaan palloa. Ajelimme El Maresmeen, jossa oli hyvin rauhallista. Ei ollut tungosta ei. Meillä oli mukana rantapyyhkeet, joiden päällä loikoilla, vähän evästä ja tarpeeksi vaatetta päällä, ja oli aivan täydellisen mukava päivä!



torstai 9. helmikuuta 2012

Picasso -museo

Eihän siinä mennytkään kuin liki kolme vuotta, ennen kuin sain aikaiseksi käydä tutustumassa Picasso -museoon! Tänään siellä kuitenkin kävin, ja kannatti kyllä. Vierailijoita oli paljon, eikä kuvia saanut ottaa, mutta alla olevasta videosta saa aika hyvän käsityksen museosta. Tykkäsin kovasti!

Ja hei, Barcelonan kirjastokortilla saa alennusta sisäänpääsylipusta :)

Anopinkieli ja nukkumatti


Pitkästä aikaa jotain uutta kotiin! Talviset kelit saivat kaipaamaan vihreyttä kotiin, ja kävin ostamassa tuosta lähikukkakaupasta pari kasvia. Nostalgiaa, meillä oli näitä kotona, kun olin pieni ja tykkäsin etenkin tuosta nukkumatista. Olen varma, että lapset tarkistavat joka ilta, että se on varmasti mennyt nukkumaan! Anopinkielen valitsin lähinnä sen helppohoitoisuuden takia, kukat kun eivät minulla kauan elävänä säily :).

torstai 2. helmikuuta 2012

Lumeton päivä sittenkin

Emme saaneetkaan tänään valkoista maata, vaikka ihan pikkuisen räntää aamulla satelikin. Koululta tuli viesti puolen päivän jälkeen, että lapset voi hakea jo kolmelta, koska iltapäivällä saattaa tulla lunta, mutta ei sitä sitten tullutkaan. Eipä se haittaa, katsoimme Mamma Mian miljoonanteen kertaan ja söimme karkkia!

Mutta kylmä täällä on ja kostea, hrrrrr...

Eräänä iltana kävelin Barcelonetalla mukanani pokkari.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Lunta tulvillaan...

Huomiseksi on Barcelonaan luvattu lumisadetta. Jos ennustus pitää paikkansa, se tarkoittanee sitä, että kaikki julkinen liikenne pysähtyy ja koko kaupunki menee sekaisin. Koulupäivä perutaan. Pari vuotta sitten satoi lunta maaliskuussa ja olihan siinä ihmettelemistä. Minulla olisi huomenna tärkeä tapaaminen iltapäivästä ja sinne pitäisi kyllä päästä, oli millainen myrsky tahansa...

Vaan eipä se taida Suomessakaan olla lämmintä. Perheemme vanhin ja nuorin lensivät tänään Suomeen, ja niin taitaa jäädä kauan suunnitellut luistelut ja hiihtämiset väliin pakkasen vuoksi. Mutta saunaan pääsevät mokomat ja pullaa syömään, ja me täällä kateellisena vain haaveilemme siitä :).

Aiheeseen mitenkään liittymätön kuva Plaça Espanyalta. Tarkoitus oli mennä viime perjantaina katsomaan taikasuihkulähdettä, mutta se oli remontin vuoksi suljettu. Söimme sitten vain hyvän illallisen hyvässä seurassa.