Ukkosta, sadetta, hyvää ruokaa, vähän töitä, lauleskelua, ystäviä ja Frendejä, synttärijuhlia, viiniostoksia, vaatekaapin siivousta ja muffinssien leivontaa. Siinä meni taas viikonloppu mukavasti!
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
perjantai 18. toukokuuta 2012
Synttäreillä
Hui! Kuka voisi kellot seisauttaa! Ihan järjetön kiire ja hoppu.
Kuvia on kertynyt ja juttujakin, ja lähdetään nyt vaikka purkamaan viime viikonlopun pirskeistä.
Vietettiin kaverin synttäreitä hyvän ruoan merkeissä, oli kivaa. Ja vaikka kuvista voisi toisin päätellä, suuri enemmistö vieraista oli aikuisia. Ja koristeet olivat hienot, mutta kaikissa kuvissa, joissa ne näkyvät, näkyy myös tunnistettavasti ihmisiä. Joten näillä mennään!
Kuvia on kertynyt ja juttujakin, ja lähdetään nyt vaikka purkamaan viime viikonlopun pirskeistä.
Vietettiin kaverin synttäreitä hyvän ruoan merkeissä, oli kivaa. Ja vaikka kuvista voisi toisin päätellä, suuri enemmistö vieraista oli aikuisia. Ja koristeet olivat hienot, mutta kaikissa kuvissa, joissa ne näkyvät, näkyy myös tunnistettavasti ihmisiä. Joten näillä mennään!
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Lähimetsässä
Työkaverini on asunut Barcelonassa vajaat kolme kuukautta ja kaipaa takaisin Saksaan. Kotikaupungissa kun luonto on lähellä, eikä Barcelonassa ole muuta kuin Ciutadella, eikä se ole mitään luontoa.
Vaikka olen maalta kotoisin ja asunut sen seitsemän vuotta Ranskassa lehmien naapurissa ja vuorten kainalossa, en ole koskaan rymynnyt metsissä niin paljon kuin näiden kolme vuoden aikana täällä Barnassa. Liki joka viikonloppu lähdemme jonnekin ulkoilemaan, ihan vain päästäksemme ulos kaupungista raittiiseen ilmaan (ja toki intohimoinen suhtautuminen trekkailuun motivoi nostamaan persiin sohvalta). Joskus menemme kauemmas, jonnekin aivan pöpelikköön kauas muista ihmisistä ja toisinaan istahdamme lähijunaan ja olemme kymmenen minuutin päästä Collserolan luonnonpuistossa.
Tänään hyppäsimme lähijunasta Baixador de Vallvidrerassa, jonne pääsee normi metrolipulla Catalunyan aukiolta. Emme tehneet todellakaan mitään vaellusta, kunhan muutaman tunnin kävelimme valmiita polkuja pitkin ja söimme kahvilassa jäätelöt. Collserolasta löytyy kuitenkin ihan kunnollisenkin pituisia patikkareittejä. Eräs lauantai Mies (isolla ämmällä...) maastopyöräili siellä 70 kilometriä kulkematta kertaakaan samoja polkuja. Puistossa kulkee ristiin rastiin polkuja, ja saimme kuljeskella ihan rauhassa törmäilemättä väkijoukkoihin, vaikka kaunis aurinkoinen sunnuntai olikin.
Ja ainahan reissussa pieniä haavereita sattuu, tällä kertaa taittui peukalon kynsi ja muuttui mustaksi. Onneksi mukana kulkee aina paketillinen laastareita, niillä loppuu pipi hetkessä!
Vaikka olen maalta kotoisin ja asunut sen seitsemän vuotta Ranskassa lehmien naapurissa ja vuorten kainalossa, en ole koskaan rymynnyt metsissä niin paljon kuin näiden kolme vuoden aikana täällä Barnassa. Liki joka viikonloppu lähdemme jonnekin ulkoilemaan, ihan vain päästäksemme ulos kaupungista raittiiseen ilmaan (ja toki intohimoinen suhtautuminen trekkailuun motivoi nostamaan persiin sohvalta). Joskus menemme kauemmas, jonnekin aivan pöpelikköön kauas muista ihmisistä ja toisinaan istahdamme lähijunaan ja olemme kymmenen minuutin päästä Collserolan luonnonpuistossa.
Tänään hyppäsimme lähijunasta Baixador de Vallvidrerassa, jonne pääsee normi metrolipulla Catalunyan aukiolta. Emme tehneet todellakaan mitään vaellusta, kunhan muutaman tunnin kävelimme valmiita polkuja pitkin ja söimme kahvilassa jäätelöt. Collserolasta löytyy kuitenkin ihan kunnollisenkin pituisia patikkareittejä. Eräs lauantai Mies (isolla ämmällä...) maastopyöräili siellä 70 kilometriä kulkematta kertaakaan samoja polkuja. Puistossa kulkee ristiin rastiin polkuja, ja saimme kuljeskella ihan rauhassa törmäilemättä väkijoukkoihin, vaikka kaunis aurinkoinen sunnuntai olikin.
Kevät oli jo pitkällä, jotenkin sitä vuodenajan muutosta ei täällä kaupungissa huomaa ollenkaan.
tiistai 1. toukokuuta 2012
Kolome
Kolmen kokonaisen Barcelona-vuoden kunniaksi lähdimme retkelle Montsenyyn. Huiputimme luonnonpuiston korkeimman kohdan, 1706 metrin korkuisen Turó de l'Homen. Huippu on puurajan yläpuolella ja näkymät ovat hienot. Välimerikin näkyy. Ja on helppo kävely, autolla pääsee melko ylös.
Ylös menimme leveää asfalttitietä pitkin. Tuuli oli kova ja palelikin, joten maksimoimme mukavuudet. Alastulo kävi sitten pienempää polkua pitkin.
Varjopaikoissa oli vielä lunta! On sitä vappuna siis lunta täälläkin!
Emme olleet huipulla yksin, moni muukin oli tullut vapaapäivän kunniaksi ulkoilemaan.
Ylhäällä otettiin pienet välipalat. Lounaan söimme vasta alhaalla jossain pienessä ravintolassa, jossa oli luvattoman hidas palvelu.
Hieman erilainen vappu siis!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)