lauantai 2. helmikuuta 2013

NYC suunnitelmia

Meillä on sairasteltu tällä viikolla kovasti. Pahin pöpö iski vatsaan, talon naisväki on ollut melko heikossa kunnossa. Onneksi tauti meni meillä kaikilla päivässä ohi, mutta oli se vaan kyllä kohtuullisen ärhäkkä virus.

Tässä kotona ollessa on ollut aikaa tehdä suunnitelmia New Yorkin reissulle. Listoja on kiva väsätä: gluteenittomat ravintolat yhdelle listalle, kiinnostavat museot toiselle ja drinkkibaarit kolmannelle.

Edessä on siis aikuisten reissu, lapset jäävät hyvään hoitoon kotiin. Vähän jo jännittää, kun miettii, että ensimmäistä kertaa koskaan ollaan näin kauan erossa muksuista (olin jo kirjoittaa, että jännäkakka housussa, mutta vatsatauti on vielä liian tuoreessa muistissa...).

Ohjelmassa on ainakin tämä:


Vähänkö siistii! Muuten emme ole suunnitelleet mitään kellontarkasti, menemme sään ehdoilla ja ihan vaan miltä tuntuu. Meille kummallekin tämä on ensimmäinen kerta tässä kaupungissa, joten varmasti joitain turistikohteita kierretään, mutta eiköhän viikossa ehdi näkemään muutakin.

Nyt vaan pidetään peukkuja, että viimeinen terve perheenjsen saa taudin pian, jotta ehtii kunnolla toipua ennen lomaa!

Ei kommentteja: